Home

Väinö Richard Rautalinin Tampere-veistos (1934) Tampellan portin läheisyydessä esittää Tammerkosken yli katsovaa lihaksikasta työmiestä. Työväentalon seinää koristavat reliefit ihannoivat alastomia miestyöläisiä. Suurin osa Tampereen työläisistä oli kuitenkin naisia. 

Tampere on 1800-luvulta saakka tunnettu paitsi Suomen Manchesterina, myös naisten kaupunkina.

Sisällissodassa kaatuneiden punaisten muistopatsas paljastettiin vuonna 1941 Kalevankankaalla. Puheen pitäneen K.V. Vuorion tulkinta oli paljon puhuva: Muistomerkin keskellä seisova äiti lapsineen kuvaa yhteiskuntaa. Miehet hänen molemmilla puolillaan kuvaavat järjestäytyneitä työläisiä. Silti Tampereella työskentelivät, järjestäytyivät ja taistelivat myös naiset.

Työläisnaiset ovat olleet sekä luokkansa että sukupuolensa vuoksi alistettuja ja unohdettuja. Esimerkiksi näissä paikoissa on läsnä heidän historiansa:

TEHDASTYÖ: Atlas-tyttö ja Tekstiiliteollisuusmuseo

Tampereella toimi parhaimmillaan kymmeniä työvoimaltaan naisvaltaisia tekstiilitehtaita. Erityisesti maaseudulta muuttaneet nuoret naiset, tehtaantytöt, etsivät kaupungista onneaan. Vuonna 1910 jokaista parikymppistä miestä kohden Tampereella oli kaksi samanikäistä naista.

Tehtaalaisnaisten paikka yhteiskunnassa oli ristiriitainen. Toisaalta kaupungin tekstiilitehtaat rakensivat toimintansa edullisen ja kuuliaisen naistyövoiman varaan. Toisaalta tehtaan ajateltiin olevan välietappi matkalla kohti naisen oikeaa paikkaa: avioliittoa ja äitiyttä. Monet tehtaan naiset jäivät kuitenkin naimattomiksi. Naistyövoiman edullisuus ja kuuliaisuus kyseenalaistuivat viimeistään suurlakkopäivinä vuonna 1905, vuoden 1918 sisällissodasta puhumattakaan.

Kultakenkäinen Atlas-tyttö Marianpuistossa on Tampereen ainoa naistyöläispatsas. Suomen Trikoo Oy lahjoitti Essi Renvallin veistoksen kaupungille vuonna 1954. Atlas oli tuolloin Trikoon tuotemerkki. Työstä tekstiilitehtaissa kertoo myös Työväenmuseo Werstaan tiloissa toimiva Tekstiiliteollisuusmuseo. Museo sijaitsee entisessä Finlaysonin puuvillatehtaassa (Väinö Linnan aukio 8).

KOTI: Vanha ja uusi Amuri

Työväestön asuttamiseen tarkoitetut puutalokorttelit valtasivat Amurin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Yhteiskeittiöiden ympärillä asuttiin tiiviisti: yhdessä keittiössä ruokansa valmisti neljän huoneen väki. Yhdessä huoneessa saattoi vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä asua puolentusinaa ihmistä.

Uusi aika saapui Amurin kulmalle 1950-luvulla, kun Finlayson rakennutti työläistensä asunnoksi modernin Amurinlinnan (Hämeenpuisto 12). Uuden Amurin maamerkiksi kohosi 14-kerroksinen ”pilvenpiirtäjä”, jonka pieniin yksiöihin muutti enimmäkseen naisia. Kaupungin siihen mennessä korkein asuinrakennus sai pian lempinimen Impilinna. Amurinlinnaan rakennettiin runsaasti yhteistiloja, esimerkiksi sauna- ja pesutupa, kirjasto ja keilarata.

Varsinainen Amurin ”saneeraaminen” pääsi vauhtiin 1960-luvulla. Puu-Amuri katosi betonikerrostalojen tieltä, ja alue keskiluokkaistui. Viimeisissä jäljelle jääneissä puutaloissa toimii Amurin työläismuseokortteli (Satakunnankatu 49).

VAPAA-AIKA: Varalan urheiluopisto

Liikunnan innostavaan voimaan uskoneet lannistumattomat naiset perustivat Varalan urheiluopiston (Varalankatu 36) vuonna 1909. Opisto pysyi pystyssä talkootyöllä. Varala järjesti voimistelukursseja ja tarjosi kaupunkilaisten käyttöön suositun uimarannan. Talvisin se lainasi suksia. Naiset, joita työ sitoi likaiseen ja meluisaan tehdaskaupunkiin, saattoivat Varalassa oleskella hetken luonnon helmassa. Opisto järjesti viikon virkistyskursseja 11–15-vuotiaille tehtaantytöille, vaikka ylemmän luokan keskuudessa moni piti ajatusta työläistyttöjen kesälomasta törkeänä. Tytöt saapuivat Varalaan iltavuoronsa jälkeen ja takaisin työpaikoilleen taas seuraavana päivänä.

Vuoden 1970 jälkeen myös miehet ovat olleet tervetulleita Varalaan. Aikanaan tehtailija H. Liljeroosilta ostettu Varalan huvila on yhä paikallaan. Arkkitehti Wivi Lönnin lahjoittamien piirustusten mukaan vuonna 1911 rakennettu voimisteluhalli sen sijaan on purettu.

VOITTO JA TAPPIO: Raatihuone

Syksyllä 1905 arki muuttui hetkeksi karnevaaliksi. Suurlakko pysäytti tehtaat ja keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä torikokouksiin ja mielenosoituksiin Kauppatorille, nykyiselle Keskustorille. Raatihuoneen parvekkeelta luettiin radikaali Punainen julistus, jossa vaadittiin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Lakko oli suuri voitto naisasialiikkeelle ja työväenliikkeelle: Suomessa siirryttiin säätyvaltiopäivistä yksikamariseen eduskuntaan. Äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden saivat myös naiset ja työläiset. Raatihuoneen kivijalassa on pieni suurlakon muistolaatta.

Vuonna 1918 tunnelmat Kauppatorilla olivat toiset. Aseisiin tarttui Tampereen ja Pispalan punaisten naiskaartien riveissä arviolta 250 naista. Naiskaartilaiset osallistuivat esimerkiksi Raatihuoneen puolustukseen. Naispunakaartilaisista liikkui valkoisten keskuudessa toinen toistaan hirvittävämpiä huhuja, mutta todellisuudessa naiset  syyllistyivät hyvin pieneen osaan vuoden 1918 julmuuksista. Sisällissodan jälkeen Suomessa teloitettiin yli 360 naista. Tampereen naiskaartilaisille kuolemantuomiota ei tiettävästi jaettu.

KATASTROFI: Höyrylaiva Kurun muistomerkki

Aikoinaan uppoamattomaksikin mainostettu höyrylaiva Kuru kaatui myrskyssä Siilinkarin edustalla vuonna 1929. Onnettomuudessa menehtyi 138 ihmistä. Monet heistä olivat tehtaantyttöjä ja koululaisia, jotka olivat matkalla viikonlopuksi maalle perheittensä luo. Haaksirikon muistomerkki pystytettiin Näsinkalliolle vuonna 1940.

Hukkuneiden joukossa oli myös SDP:n kansanedustaja Iida Vihuri. Hän oli aloittanut poliittisen toimintansa ja naisasian ajamisen Finlaysonin puuvillatehtaan ammattiosastossa. Sisällissodan jälkeen Vihuri vietti kaksi vuotta vankilassa rangaistuksena toiminnastaan Tampereen punaisessa siviilihallinnossa. Alunperin elinkautisena langetettua kuritushuonetuomiotaan hän kommentoi seuraavasti:

”Hän (mies) harkitsee sellaisten naisten olevan kahleisiin syypää, joka on uskaltanut puoluetoimintaan ja naisen arvon kohottamiseen ryhtyä. Nainen, joka sen on tehnyt, olkoon kirottu! Kiihottajaksi leimattakoon jokainen nainen, joka uskaltaa puhujalavalle astua! Mutta ne miehet, jotka näin asiaa ymmärtävät, ovat surkuteltavia.”

KIRJALLISUUTTA

Tuomas Hoppu: Tampereen naiskaarti

Tuula Juvonen: Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia

Leena Laine & Pirjo Markkola (toim.): Tuntematon työläisnainen

Naemi Levas: Varalan liikuntaopisto 1909–1959

Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet

Tiitu Takalo & Pauli Kallio: Ottopoikia ja työläistyttöjä

Koskesta voimaa -verkkojulkaisu

Teksti: Kaisa Ansami ja Risto Turunen

Kuvitus: Aino Louhi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s