Home

Vegeruokapäivä haastaa suurtalouskeittiöt kehittelemään uusia reseptejä. Oppilaiden suosiossa ovat teolliset kasvispihvit.

Pelkkää kasvisruokaa tarjotaan Tampereella kaikille koululaisille ja päiväkotilapsille kerran viikossa. Julkisuudessa on epäilty, että koululaiset lähtevät kasvisruokapäivänä hampurilaisbaariin.
Ruoat valmistavan Tampereen Aterian tuotekehittelijä Eeva Teuho ei ole kuullut oppilaiden boikoteista. Teuhoa ihmetyttää kasvisruokapäivästä aluksi noussut meteli.
‑Tästä on tehty erikoinen asia, mutta meillä on ollut kasvisruokia, kuten pinaattiohukaisia, aina listalla.
Kasviksien aika osuu kouluravintolassa ruokalajin mukaan vaihdellen eri viikonpäiville.

Kasvisruoan tuomisesta kouluihin päätti kaupunginvaltuusto yksimielisesti. Vegepäivää on toteutettu nyt puolentoista vuoden ajan.
Teuhon mukaan oppilaille maistuvat etenkin einekset, kuten porkkananakit ja erilaiset kasvispihvit. Kriittisintä palautetta lapsilta saavat papuruoat, joihin he eivät ole kotonakaan tottuneet.
Teuho kiittelee, että ruokateollisuus on melko hyvin vastannut koulukeittiöiden uuteen tarpeeseen.
‑Toivoisin vielä vegaanivaihtoehtoa, joka maistuisi suurimmalle osalle koululaisista.

Yksityisessä Tampereen Steinerkoulussa kasvisruokaa tarjotaan kaikille noin kerran kahdessa viikossa.
Oppilasravintolan emännän Merja Jokiniemen mukaan oppilailla ei yleensä ole ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan.
‑Kyllä ne maistuvat. Jos makaronilaatikossa soija korvaa jauhelihan, niin harva edes huomaa sitä.
Steinerkoulussa ei käytetä eineksiä, ja pakastevihanneksiakin vain harvoin. Jotta lapset saisivat kasvisruoasta kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, tehdään vegemurkinaa esimerkiksi linsseistä ja tofusta.

Kasvisruokapäivää kouluihin on ajanut muun muassa kansalaisjärjestöjen Valitse vege -kampanja.
Nyt kun siitä on tullut maan isoimmissa kaupungeissa totta, kampanjan aktiivit vierailevat koulujen oppitunneilla motivoimassa nuoria kasvisruoan syistä.
‑Vierailuilla on käsitelty veganismia eläinten, ympäristön ja terveyden kannalta, Leona Kotilainen kertoo.
Kotilainen kertoo, että kasvisruokapäivästä nousi Helsingissä haloo vuonna 2010. Tuolloin kampanja tarjoutui opastamaan kouluaterioista vastaavaa liikelaitosta ravitsevan ja maukkaan kasvisruoan valmistuksessa. Tarjoukseen ei tartuttu.
Kysyntää suurtalouskeittiöruoan kasvisresepteille olisi ainakin Tampereen Steinerkoulussa. Koulu on saanut apua parilta restonomiopiskelijalta, mutta lasten makuun olevia ohjeita kaivataan vielä lisää.

Teksi: Päivi Mattila

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s